FITPIS -yhteishankkeet

Tällä sivulla voitte esitellä yritysten, tutkimuslaitosten tai muiden tahojen tutkimushankkeita ja tutkimusideoita, joihin kaivataan yhteistyökumppaneita. Lähettäkää sivulle haluttu aineisto osoitteeseen Raija Koivisto

 


TURMITTA –hankesuunnittelun tilanne

 

TURMITTA –hakemus jätettiin Tekesiin 31.5.2010. Tekes odottaa tutkimushankkeen rinnalla käynnistettävän myös yritys- tai yritysryhmähankkeen, jonka valmistelu on käynnissä. Ota yhteyttä Raija Koivistoon jos haluat päästä mukaan suunnittelemaan hanketta.

 

FITPIS osallistuu myös ETPISin puitteissa tehtävään ERAnet –hankkeen suunnitteluun. Olemme ehdottaneet turvallisuuden taloudellista mittaamista myös ERAnet-hankkeen aihepiiriksi ja se on saanut myönteisen vastaanoton.

 


TURMITTA –hankesuunnittelu käynnissä

 

TURMITTA – Turvallisuuden taloudellinen mittaaminen –hanke-ehdotus hyväksyttiin Tekesin aiehaussa jatkoon ja varsinainen hankesuunnittelu on käynnissä. Hankkeen oleellinen sisältö on esitetty tiivistelmässä. Hankkeeseen pääsee osallistumaan ottamalla yhteyttä Raija Koivistoon ja/tai lähettämällä allekirjoitettu Alustava vahvistus TURMITTA –projektiin osallistumisesta Raijalle 28.5.2010 mennessä sähköpostilla (skannattuna värillisenä) Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai postissa osoitteeseen Tekniikankatu 1, PL 1300, 33101 TAMPERE.

 

FITPIS osallistuu myös ETPISin puitteissa tehtävään ERAnet –hankkeen suunnitteluun. Olemme ehdottaneet turvallisuuden taloudellista mittaamista myös ERAnet-hankkeen aihepiiriksi ja se on saanut myönteisen vastaanoton.

 


TURMITTA – TURVALLISUUDEN ARVOTUS JA MITTAAMINEN

 

Turvallisuuden taloudellinen mittaaminen –aiheeseen liittyen Tekesin Turva-ohjelman aiehakuun on toimitettu TURMITTA –hanke-ehdotus, katso esite. Jos TURMITTA tulee valituksi jatkoon Tekesin tammi-helmikuun aikana tekemässä arvioinnissa, varsinainen hankesuunnitelma toimitetaan Tekesiin toukokuun loppuun mennessä. TURMITTA –hankkeeseen voi vielä osallistua, päivitämme tiedot myös Tekesin aiehakuun tammikuun puolessa välissä.

 


TURVALLISUUDEN LIIKETOIMINNALLINEN MITTAAMINEN

 

FITPISin piirissä selvitetään paraikaa, millaista tarvetta ja mielenkiintoa eri osapuolilla olisi käynnistää strateginen tutkimus- ja kehityshankekokonaisuus aihealueella "Turvallisuuden liiketaloudellinen mittaaminen". Hankekokonaisuus koostuisi tutkimushankkeesta tai -hankkeista ja soveltavista kehityshankkeista. Valmistelua koordinoi Mikko Moisio Tukesista. Esittäkää mielipiteitänne ja ideoitanne Mikolle!